Milloin laihdutus alkaa?
Aina huomenna.

Ja huomenna se alkaa tänäänkin.

Miksi ylensyön?
Miksi kontrolloin näin painoani?
Miksi lasken kaloreita näin tarkalleen?
Miksi ylikontrollista seuraa ahmiminen?
Miten minun pitäisi syödä?
Miksi en voi kiinnittää vähemmän huomiota syömisiini?
Miksi syömiseni on ongelma.

Häpeän nykyään kroppaani. Olen nimittäin lihonut viime aikoina. Vedän vatsaa sisään vimmatusti mutta ei sekään auta. Nyt on aika kysyä itseltään mikä on ongelma.

Ylensyön pähkinöitä, maapähkinävoita ja täysjyvävehnäkeksejä. Keksejä en enää (toistaseks) taida ostaa. Pähkinöitä ostan tästä lähtien vain pienissä pusseissa niin niitä ei tule ahmittua. Maapähkinävoin jätän mutta pidän sitä jääkaapissa yleisessä keittiössä.

Ahmiminen lähti liikkeelle päätöksestäni vuosia sitten, jolloin luin jostain kunto-oppaasta että "syö terveellisesti ja liiku kuutena päivänä viikossa, ja seitsemäntenä päivänä syö mitä haluat ja revittele." No, mä vedin vähän yli. Seitsemäntenä päivänä opin syömään itseni oksennuskuntoon vaikka oksentaa en varsinaisesti ikinä kyennytkään.
En ole tästä tavasta päässyt yli. Ahmin aina silloin tällöin.

Syön terveellisesti. Se mitä syön on yleensä terveellistä, tai suht. terveellistä. Syön vain liikaa. Ja yleensä huomaan vasta syötyäni että ei helvetti, taasko mä söin yli kalorien. Mun piti syödä vaan 10 keksiä. Okei toiset 10. No ei se haittaa jos vielä vähän. Ja kohta olen syönyt niitä koko paketillisen -päivänä, jona minun piti laihduttaa.

Minulla on ollut nuorena anoreksia. Olin hyvin laiha. Kontrolloin syömisiäni ja liikkumisiani tarkasti.

Minun vanhempani ovat ylipainoisia, ja minut on lapsesta pitäen opetettu paheksumaan ruokaa. Siitä kun lihoo. Vanhempani ovat aina yrittäneet laihduttaa ja kontrolloida ruokamääräänsä mutta iltasyömisillä (ja juomisilla) pysyneet lihavina. Ja minua ei ikinä opetettu normaaleille ruokatavoille. Päivällistä ei monesti vain ollut. Söin välipaloja -kakkuja, keksejä, mitä vain. Kaappimme pursottivat epäterveellistä ruokaa. Vanhempani joko näännyttivät itseään tai söivät sitten jotain epäterveellistä. SAmalla äiti varoittaa minua että aikuisena sitten kyllä lihon.
Äitini tunnesyö. Stressaantuneena hän menee ruokakaapille. Minä olen jotenkin oppinut ilmeisesti saman mekanismin.

Että lapsuudesta se jo on lähtenyt.

Lihavaksi en ole päätynyt. Vaikka nyt olenkin lihonnut. Liikkumisesta on mennyt jokin ilo, liikkuminen "kaloreiden vuoksi".

Nyt olisi toivottavasti aika. Häpeän vartaloani. Turvottaa. Herätä tähän maailmaan.

Ajattelin seuraavaa:
Huomenna: 900kcal
4 seuraavaa päivää: 1200-1300kcal
Sen jälkeiset päivät: 1400-1600kcal

En onneksi palkitse tai rankaise itseäni ruoalla. En ole niin tunnesyöjä. Toisaalta jos siedän jotain enemmän kuin minun tarvitsisi, silloin sorrun helposti ahmimaan. Eli, minun ei kannattaisi sietää yhtään enemmän kuin tarvitsisi. Ja jos siedän, minun on seikasta tultava tietoinen ja yriteltävä käsitellä se muilla konstein, ja hyväksyttävä se.

Syömiseni on ongelma koska olen lihavempi mitä haluaisin. Siitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä ongelmaa. Voisi itse asiassa elää ihan normaalia elämäänsä, miettimättä syömisiä niin (MITÄ SE ON? EN ENÄÄ MUISTA SELLAISTA ELÄMISTÄ.), ja samalla syödä vähemmän kuin elimistö tarvitsee siihen pisteeseen saakka kun on kroppaansa tyytyväinen.

En halua enää muiden vieroksuvia katseita että "onpas tuo lihava". Haluan muiden ihailevat katseet että "onpas tuo pysynyt hoikkana". Siihen tarvitsen elämänhalua ja katsomista asioita pitkällä tähtäimellä. Ja taistelutahtoa.